
Freia Bronn on Bronnin kasvattama 158 cm korkea lipizzatamma, joka on syntynyt 22.09.2008. "Freia" on koulupainotteinen ja koulutustasoltaan HeC. Freia ei ole käytössä jalostukseen vielä.
Luonne
Yleisesti Freia on kipakka tamma. Osaa se kyllä olla kilttikin, mutta aivan alkaville sitä ei anneta. Freian kanssa kyllä pärjää mainiosti, kun on vain riittävän rauhallinen, mutta kuitenkin päättäväinen, eikä anna tamman tehdä miten se itse tahtoo. Freia on myös aika säikky, joten se saattaa ulkona säikähtää olemattomia mörköjä. Eli kannattaa kuitenkin olla hereillä ollessaan Freian kanssa. Joskus on päiviä, jolloin tamma oikein kiltti ja sitä voivat rapsutella pienetkin tai arat lapset. Silloin se vain möllöttää, eli ei saa päähänsä mitään. Mutta kyllä tamma silti yleensä on vähän rauhattoman puoleinen ja myös itsepäinen. Kokeneemmalle Freiassa on juuri mukavasti haastetta.
Hoitaessa Freia saattaa uhkailla hampaiden väläytyksillä tai muilla vastaavilla, mutta siitä ei kannata hätkähtää. Yleensä se ei koskaan uskalla toteuttaa aikeitaan. Parhaiten hoitaminen sujuu käytävällä, sillä karsinassa se saattaa uhkailujen lisäksi myös pyöriä ympäriinsä. Käytävällä se seisoo rauhallisesti, mutta kuuntelee kyllä tarkkaavaisena ympäristöään. Se antaa hoitaa hyvin, vaikka kavioiden puhdistus saattaa joskus tuottaa ongelmia. Kannattaa varoa jalkojaan! Freia on nimittäin aika taitava osumaan kaviollaan juuri hoitajan kengälle. Varusteiden laitossa saattaa esiintyä pientä vastaanhangoittelua, joten varmat ja päättäväiset otteet on tarpeen. Luovuttaa ei kannata, sillä silloin se uskoo, että on itse pomo ja saa päättää asioista. Tällöin se kyllä pistää vastaan kaikin mahdollisin keinoin...
Freia kyllä osaa käyttäytyä kunnolla, jos sille kertoo heti kuka on pomo. Eli ei siis mitenkään hankala, vaan kiva ja melko helppokin hoidettava.
Ratsastaessa alkukäyntejä saattaa tulla ratsastajalle mieleen ajatus "ompa se laiska!" ja se ei kyllä ole mikään ihme, sillä Freia tosiaan vain löntystelee hitaasti eteenpäin, saattaa pysähdellä ja melkein nukkuu. Silloin ei meinaa auttaa kovemmatkaan avut. Mutta ehkä Onsku on siksi laiska, koska se tietää joutuvansa töihin. Kun käynnit on suoritettu, tamma alkaa terästäytyä. Ja kun viimein otetaan ravi, se on kuin eri hevonen. Se ravaa innokkaasti eteenpäin, joskus ottaa laukka-askeleitakin. Laukannostoissa sama juttu. Se kaahailee eteenpäin ja silloin täytyy olla valmiina pidättelemään sitä.
Freia on sellainen perushevonen; mukava, jos sen saa menemään. Osaa kyllä käyttäytyä moitteettomasti, kunhan ratsastaja on hereillä ja sille annetaan kunnolliset avut. Jos ratsasta ei taas ole hereillä, eikä avut ole kunnollisia, se yleensä riepottelee kyllä ratsastajaansa eikä tottele. Siksi Freia annetaankin vain kehittyneemmille, jotta ratsasta saa sen menemään, niin kuin pitääkin.
Freia on melko lahjakas hevonen. Se hyppää esteitä siististi, eikä yleensä pudottele, vaikka pysähtymisiä saattaakin tulla. Aivan estehevoseksi siitä ei ehkä ole, mutta kyllä se hyppää mainiosti tunneilla korkeimpiakin esteitä. Myös koulupuoli sujuu mutkattomasti ja ratsukon katsominen on hienoa katseltavaa, jos yhteistyö on saumatonta. Freia liikkuu silloin hallitusti ja yrittää parhaansa.
Freia on kiva hevonen reippaalle ratsastajalle, siinä on juuri sopivasti haastetta, sillä se ei ole mikään automaattipolle.
Sukutaulu
| Dorato III Radon lip, m, 160cm |
Dorato II | Dorato I |
| Bacio | ||
| Livadija | Baynok XXI-2 | |
| Alluré IX | ||
| Franca Csepp lip, km, 161cm |
Martincek | Jakob II |
| Anika | ||
| Franciska | Tomazek | |
| Julka |

Copyright
Kuvat: Touchstone Acres, Thank You!
Luonne: tohvelisankari-